Suomen tärkein apuraha

Meillä on unelma, että saamme asua maassa, jossa kukaan ei kuole syöpään. Lahjoita Suomen suurimpaan syövänvastaiseen keräykseen.

Keuhkosyöpä

Keuhkosyöpä syntyy, kun keuhkoputken tai varsinaisen keuhkokudoksen solut muuttuvat pahanlaatuisiksi. Keuhkosyöpä on maailman yleisin syöpä. Suomessa se on miesten toiseksi yleisin syöpä. Siihen sairastuu vuosittain noin 2 500 suomalaista.

Vain joka kolmas keuhkosyöpä löydetään naisilta, mutta heidän osuutensa kasvaa nopeasti, koska naisten tupakointi yleistyy.

Keuhkosyövän esiintyvyys (Nordcan) (pdf)

Keuhkosyöpä on etupäässä iäkkäiden ihmisten tauti. Vain 5–10 prosenttia keuhkosyövistä löydetään alle 50-vuotiailta.

Paikallinen keuhkosyöpä on mahdollista hoitaa parantavasti, mutta levinneen keuhkosyövän ennuste on yleensä huono.

Keuhkosyövän aiheuttajat

Tupakointi on tavallisin keuhkosyövän aiheuttaja, ja 85–90 prosenttia keuhkosyövistä johtuu tupakanpoltosta. Tupakansavussa on satoja eri yhdisteitä, ja niistä ainakin yli 60 aiheuttaa syöpää. Tupakoitsijan riski sairastua keuhkosyöpään on 15–30 kertaa suurempi kuin ihmisen, joka ei ole koskaan tupakoinut. Riskiin vaikuttavat tupakoinnin aloittamisikä, tupakoitujen savukkeiden määrä ja tupakointivuodet.

Tupakointi ja syöpäriski (Ilman syöpää)

Myös tupakoimaton ihminen voi sairastua keuhkosyöpään, mutta se on melko harvinaista. Passiivinen tupakointi eli altistuminen muiden tuottamalle tupakansavulle suurentaa sairastumisen vaaran 2–3-kertaiseksi. Tupakoinnin lopettaminen pienentää riskiä sairastua keuhkosyöpään, ja kymmenen vuoden jälkeen riski on lähes yhtä pieni kuin tupakoimattomilla.

Työ- ja elinympäristössä on useita tekijöitä, jotka suurentavat keuhkosyövän riskiä. Näitä ovat esimerkiksi arseeni-, nikkeli- ja kromiyhdisteet, radon sekä asbesti. Mikäli tupakoiva henkilö altistuu näille tekijöille, hänen on erityisen tärkeää harkita tupakoinnin lopettamista. Esimerkiksi asbesti suurentaa tupakoitsijan sairastumisriskin jopa 55-kertaiseksi.

Keuhkoahtaumatauti ja sairastettu tuberkuloosi suurentavat myös sairastumisen riskiä.

Mikä aiheuttaa syöpää?

Keuhkosyövän perinnöllisyys

Keuhkosyöpä ei ole perinnöllinen sairaus, mutta perinnölliset tekijät vaikuttavat sairastumiseen. Perinnöllinen alttius suurentaa sairastumisriskiä erityisesti, jos lähisuvussa on keuhkosyöpää.

Syövän perinnöllisyys

Syöpäjärjestöjen periytyvyysneuvonta

Suojaavat tekijät

Tupakoimattomuus on paras keino suojautua keuhkosyövältä.

Keuhkosyövän oireet

Monien muiden syöpien tavoin myös keuhkosyöpä on varhaisvaiheessa oireeton. Tietyissä keuhkojen osissa syöpä voi kasvaa suureksikin ennen kuin se aiheuttaa oireita.

Keuhkosyövän tavallisia ensioireita ovat yskä, veriset yskökset, hengenahdistus, kipu ja toistuvat keuhkotulehdukset. Usein ensioireet ovat sellaisia, että niitä ei osata yhdistää keuhkosyöpään eikä niiden perusteella hakeuduta tutkimuksiin.

Keuhkosyöpä löydetään valitettavan usein vasta sitten, kun alkuperäinen kasvain on jo ehtinyt lähettää etäpesäkkeitä muualle elimistöön. Levinnyt keuhkosyöpä aiheuttaa tavallisesti yleisoireita, kuten ruokahaluttomuutta, heikkoutta, väsymystä, kuumeilua ja laihtumista.

Kasvaimen sijainti ja leviäminen keuhkoissa vaikuttavat siihen, millaisia oireita syöpä aiheuttaa. Joskus potilaalla on rintakehän tai hartian kipua, käheyttä tai nielemisvaikeuksia. Jos kasvain painaa yläonttolaskimoa, kaula ja kasvot voivat turvota ja se voi aiheuttaa hengitysvaikeuksia erityisesti selinmakuulle mennessä.

Myös etäpesäkkeiden aiheuttamat oireet riippuvat pesäkkeiden sijainnista. Maksapesäkkeet voivat aiheuttaa pahoinvointia ja painon tunnetta oikeassa kylkikaaressa. Luustopesäkkeet aiheuttavat kipua ja särkyä. Aivoissa olevat etäpesäkkeet voivat aiheuttaa kouristuskohtauksen tai halvausoireita.

Keuhkosyövän toteaminen ja tutkimukset

Joskus keuhkosyöpä löydetään sattumalta jo siinä vaiheessa, kun se ei vielä aiheuta oireita. Tavallisempaa kuitenkin on, että sairastunut hakeutuu itse tutkimuksiin oireiden takia.

Jos potilaalla epäillään keuhkosyöpää, keuhkoista otetaan ensiksi röntgenkuva eli keuhkokuva. Tavallisessa röntgenkuvassa näkyvät kasvaimet, joiden läpimitta on yli 1 cm.

Hoidon suunnittelun kannalta on erittäin tärkeää selvittää kasvaimen levinneisyys, mahdolliset etäispesäkkeet ja kasvaimen tyyppi. Puhalluskokeilla selvitetään keuhkojen tilavuutta ja toimintakykyä. Niiden perusteella arvioidaan, voidaanko keuhkosta ottaa koepala. Keuhkojen toimintakyky pitää selvittää, kun potilaan tilaa arvioidaan leikkaushoitoa tai sädehoitoa varten.

Tutkimuksia jatketaan usein keuhkoputkien tähystyksellä eli bronkoskopialla. Tutkimuksessa potilaan nielu puudutetaan ja ohut ja taipuisa tähystin viedään suun (tai nenän) ja henkitorven kautta keuhkoihin. Putki toimii eräänlaisena kiikarina. Näin saadaan tarkempaa tietoa kasvaimen ulkonäöstä, koosta ja sijainnista. Toimenpide ei ole kivulias, mutta aiheuttaa usein yskänärsytystä. Tähystyksen yhteydessä lääkäri voi ottaa koepaloja eli biopsioita epäilyttävistä kohdista.

Sairauden levinneisyyttä tutkitaan keuhkojen ja ylävatsan tietokonetomografialla eli kerroskuvauksella. Se antaa viitteitä siitä, onko kasvain levinnyt keuhkojen imusolmukkeisiin, muualle keuhkoihin tai ylävatsan elimiin. Joskus tietokonetomografian lisäksi tarvitaan PET-TT-tutkimusta.

Jos kasvaimesta ei saatu näytettä tähystyksen yhteydessä, kudosnäyte voidaan ottaa ohuella neulalla ihon lävitse. Kasvaimen sijainti keuhkoissa ja potilaan keuhkojen kunto vaikuttavat siihen, voidaanko tämä toimenpide tehdä.

Keuhkosyövän diagnostiikassa ei ole käytettävissä erityisiä seerumin merkkiaineita, eikä yleisistä laboratoriotutkimuksista ole hyötyä. Verikokeilla tutkitaan kuitenkin usein verenkuva sekä maksan ja munuaisten toiminta.

Tutkimukset ja syövän toteaminen

Keuhkosyövän luokittelu

Keuhkosyöpä jaetaan pienisoluiseen ja ei-pienisoluiseen muotoon. Valtaosa keuhkosyövistä on ei-pienisoluisia, ja vain noin 20 prosenttia keuhkosyövistä on pienisoluista tyyppiä. Pienisoluiset keuhkosyövät lähettävät etäpesäkkeitä jo varhain, ja ne ovat lähes aina toteamishetkellä levinneitä.

Keuhkosyövän hoidon valinta ja potilaan ennuste riippuvat kasvaimen kudostyypistä, levinneisyydestä ja potilaan yleiskunnosta. Ei-pienisoluisen keuhkosyövän levinneisyys ilmaistaan TNM-luokituksen avulla. T (tumor) kuvaa kasvaimen tunkeutumista ympäristöönsä, N (node) leviämistä läheisiin imusolmukkeisiin ja M (metastasis) mahdollisia etäpesäkkeitä. Imusolmukkeet ovat pieniä pavunkaltaisia suodattimia, joiden läpi imuneste virtaa.

TNM-luokituksen sijasta pienisoluinen keuhkosyöpä luokitellaan joko rajoittuneeksi (limited disease, LD) tai levinneeksi (extensive disease, ED).

Keuhkojen verisuonitus on tiheää, ja siellä on myös runsaasti imusuonia, joten syöpäsolut leviävät helposti. Keuhkosyöpä voi lähettää etäpesäkkeitä lähes mihin tahansa elimeen. Tavallisimmin se lähettää etäpesäkkeitä välikarsinan ja soliskuoppien imusolmukkeisiin, maksaan, luustoon, aivoihin ja lisämunuaiseen.

Keuhkosyövän levinneisyysluokitus

Emokasvain

T0 Ei viitettä emokasvaimesta
Tis Carcinoma in situ (syövän esiaste)
TX  Kasvain, joka on sytologisesti todettavissa, mutta ei näy kuvantamismenetelmillä eikä bronkoskopiassa
T1  Kasvain, jonka suurin läpimitta on enintään 3 cm ja jota ympäröi keuhkokudos tai sisusmyötäinen keuhkopussi, mutta joka ei näytä levinneen pääkeuhkoputkeen
T1a: Kasvaimen suurin läpimitta on enintään 1 cm
T1b: Kasvaimen suurin läpimitta on yli 1 cm, mutta enintään 2 cm
T1c Kasvaimen suurin läpimitta on yli 2cm, mutta enintään 3 cm
T2 Kasvain, jonka suurin läpimitta yli 3 cm, mutta enintään 5 cm, ja jolla on jokin seuraavista ominaisuuksista:

  • Levinnyt pääkeuhkoputkeen, mutta kasvain ei ulotu henkitorven harjuun (carina tracheae) Levinnyt viskeraalipleuraan
  • Kasvaimeen liittyy atelektaasi tai keuhkoputken ahtautumisesta johtuvat keuhkotulehdus, joka ulottuu keuhkoportin seutuun tai koko keuhkoon
T2a: Kasvaimen suurin läpimitta on yli 3 cm, mutta enintään 4 cm
T2b: Kasvaimen suurin läpimitta on yli 4 cm, mutta enintään 5 cm
T3 Kasvain, jolla on jokin seuraavista ominaisuuksista:

  • Suurin läpimitta yli 5-7 cm tai kasvaa kiinni jokin seuraavista:
  • Rintakehän seinämä
  • palleahermo
  • Sydänpussin ulompi lehti
  • useampi erillinen kasvain samassa keuhkolohkossa
T4
  • yli 7 cm kokoinen kasvain tai kasvain, joka on levinnyt johonkin seuraavista rakenteista: pallea, välikarsina, sydän, suuret verisuonet, henkitorvi, ruokatorvi, palaavahermo, nikaman solmu tai henkitorven harju
  • Tai useampi erillinen kasvain saman keuhkon eri lohkoissa

Alueelliset imusolmukkeet

NX Imusolmukkeita ei voida arvioida
N0 Ei ole osoitettavissa etäpesäkkeitä alueellisissa imusolmukkeissa
N1 Etäpesäkkeitä tai emokasvaimen suora kasvu samanpuolisissa keuhkonsisäisissä, keuhkoputken vieressä sijaitsevissa imusolmukkeissa tai keuhkoportin imusolmukkeissa
N2 Etäpesäkkeitä samanpuolisissa välikarsinan imusolmukkeissa tai henkitorven harjun alaisissa imusolmukkeissa tai molemmissa
 N3  Etäpesäkkeitä vastakkaisen puolen välikarsinan, vastakkaisen puolen hiluksen tai saman tai vastakkaisen puolen kylki- tai solisluun yläpuolisen alueen imusolmukkeissa

Kauempana olevat etäpesäkkeet

M0 Ei ole todettavissa
M1 Etäpesäkkeitä on osoitettavissa.
M1a: Yksi tai useampi erillinen kasvain toisessa keuhkossa, keuhkopussin kasvaimia tai pahanlaatuinen keuhkopussin tai sydänpussin neste
M1b: Yksi keuhkon ulkopuolinen etäpesäke
 M1c Useampia etäpesäkkeitä keuhkon ulkopuolella yhdessä tai useammassa elimessä

 

Levinneisyysasteet (stage)

Aste 0  TisN0M0
Aste I Paikallinen kasvain, joka ei ole levinnyt imusolmukkeisiin
Aste IA1 T1aN0M0
Aste IA2 T1bN0M0
Aste IA3 T1cN0M0
Aste IB T2aN0M0
Aste II Paikallinen kasvain, jossa on tautia ainoastaan keuhkon sisäisissä tai keuhkoportin imusolmukkeissa, tai T2b/T3-kasvain, joka ei ole levinnyt imusolmukkeisiin
Aste IIA T2bN0M0
Aste IIB T1a-cN1M0,T2bN1M0, T3N0M0
Aste III Paikallisesti levinnyt tauti
Aste IIIA T3N1M0, T1a–2bN2M0, T4N0M0, T4N1M0
IIIB T1a-T2bN3M0, T3-4N2M0
Aste IIIc T3-4N3M0
Aste IV Kasvain, joka on lähettänyt etäpesäkkeitä
Aste IVa T1a–4N0–3M1a-b
 Aste IVb T1a-4N1-3M1c

Syövän luokittelu

Keuhkosyövän hoito

Keuhkosyövän tyyppi, levinneisyysluokitus sekä potilaan yleiskunto ja keuhkojen toiminta vaikuttavat siihen, miten syöpää ryhdytään hoitamaan. Keuhkosyöpää voidaan hoitaa leikkauksella, sädehoidolla ja solunsalpaajilla riippuen syövän levinneisyydestä ja potilaan kunnosta. Usein yhdistetään eri hoitomuotoja. Lisäksi on mahdollista hoitaa lääkkeillä vain keuhkosyövän aiheuttamia oireita.

Jos potilas on iäkäs tai hänen yleiskuntonsa heikko, oireiden hyvä hoito hyödyttää häntä yleensä varsinaisia syöpähoitoja enemmän. Tilanne on sama myös silloin, jos syöpä on hoitoja aloitettaessa ehtinyt edetä jo niin pitkälle, että sairastuneen yleiskunto on huomattavasti heikentynyt.

Hyväkuntoisten ja varhaisvaiheen keuhkosyöpää sairastavien potilaiden hoidon tavoitteena on paraneminen tai pidentynyt elinaika. Tämä vaatii leikkaus-, säde- ja solunsalpaajahoitoja, joihin liittyy melko paljon haittavaikutuksia.

Syövän hoito

Leikkaus

Ei-pienisoluinen (levyepiteelikarsinooma, adenokarsinooma ja suurisoluinen anaplastinen karsinooma) keuhkosyöpä pyritään hoitamaan leikkauksella, jos se on mahdollista, koska leikkaus on ainoa parantava hoitomuoto. Valitettavasti vain noin viidennes keuhkosyövistä voidaan leikata, koska suurin osa syövistä on levinnyt jo ennen toteamista.

Pienisoluinen keuhkosyöpä lähettää jo varhaisessa vaiheessa etäpesäkkeitä, eikä se siksi sovellu kovin usein leikattavaksi.

Leikkausta suositellaan, jos potilaan yleiskunto, keuhkojen toiminta ja sydämen kunto ovat riittävän hyviä. Kasvaimen pitää myös olla niin paikallinen, että se voidaan poistaa leikkauksella. Etäpesäkkeinen tai levinnyt keuhkosyöpä ei sovellu leikattavaksi.

Leikkaustapa valitaan kasvaimen sijainnin ja laajuuden perusteella. Leikkauksessa voidaan poistaa toinen keuhko kokonaan (pneumektomia) tai vain yksi keuhkolohko (lobektomia) tai kaksi lohkoa (bilobektomia) ja paikalliset imusolmukkeet. Leikkaus on iso. Keuhkosyöpä voidaan soveltuvissa tapauksissa poistaa tähystysleikkauksella rintakehän avauksen kautta tehtävän leikkauksen sijaan.

Mikäli leikkauksessa todetaan syöpäsoluja imusolmukkeissa, kasvain on kookas tai poistetussa keuhkon osassa on etäpesäkkeitä, voidaan antaa liitännäissolunsalpaajahoitoa leikkauksen jälkeen.

Syövän leikkaushoito

Sädehoito

Sädehoitoa annetaan potilaille, jotka eivät sovellu leikkaushoitoon ja joiden yleiskunto, keuhkojen toiminta ja kasvaimen levinneisyys riittävät sädehoidon toteuttamiselle. Sädehoidon tavoitteena on parantaa syöpä tai pidentää potilaan elinaikaa.

Sädehoito suunnitellaan tarkasti tietokonetutkimuksen avulla. Hoito kohdistetaan kasvaimen alueelle niin, että terveeseen keuhkokudokseen osuu mahdollisimman vähän säteilyä. Sädehoito kestää 4–6 viikkoa, ja se toteutetaan pieninä päivittäisinä annoksina.

Sädehoitoon voidaan myös yhdistää solunsalpaajia, eli antaa kemosädehoitoa. Kemosädehoitoa käytetään ei-pienisoluisessa keuhkosyövässä, kun kasvainta ei voida leikata, mutta se on rajoittunut paikallisesti. Pienisoluisessa syövässä kemosädehoitoa käytetään rajoittuneen taudin hoidossa. Tämä hoitomuoto on rankka ja aiheuttaa paljon sivuvaikutuksia, ja siksi se sopii vain hyväkuntoisille potilaille.

Oireiden lievittämiseen voidaan myös käyttää sädehoitoa. Se lievittää hyvin esimerkiksi veristä yskää tai hengenahdistusta tai vaikka luupesäkkeiden aiheuttamia kipuja. Tällöin riittää lyhempi hoito.

Keuhkokasvaimen sädehoidon haitat kohdistuvat ensisijaisesti ruokatorven limakalvoon, mikä aiheuttaa nielemiskipua. Suuret sädeannokset voivat puolestaan aiheuttaa keuhkotulehduksen, joka ilmenee noin kolmen kuukauden, tai joskus piemmänkin ajan kuluttua, hoitojen loppumisesta.

Sädehoito

Solunsalpaajat eli sytostaatit

Solunsalpaajat ovat syöpäsolujen tuhoamiseen tarkoitettuja lääkeaineita. Lääkkeet leviävät veren mukana kaikkialle kehoon ja tuhoavat syöpäsoluja. Solunsalpaajia annetaan suoraan suoneen tai tablettina. Eri lääkkeet tehoavat eri tavalla eri syöpätyyppeihin.

Solunsalpaajahoito on pienisoluisen keuhkosyövän ensisijainen hoito. Yleisimmin käytettyjä solunsalpaajalääkkeitä ovat etoposidi yhdistettynä joko sisplatiiniin tai karboplatiiniin. Myös muita lääkkeitä voidaan käyttää. Tavallista on, että aluksi hoito auttaa hyvin ja suurin osa kasvaimista pienenee tai häviää kokonaan näkyvistä. Valitettavasti kasvain usein uusiutuu tai hoidon teho hiipuu.

Solunsalpaajahoito on myös levinneen ei-pienisoluisen keuhkosyövän ensisijainen hoitomuoto. Se pidentää potilaiden elinaikaa, lievittää oireita ja parantaa elämänlaatua. Tavallisesti käytetään yhdistelmäsolunsalpaajahoitoa, jonka yhtenä osana on sisplatiini tai karboplatiini. Iäkkäille tai huonokuntoisille potilaille käytetään haittavaikutusten takia vain yhtä solunsalpaajaa.

Ennen leikkausta annettava solunsalpaajahoito on myös mahdollinen. Sen tavoitteena on pienentää kasvainta ennen leikkausta ja vaikuttaa mahdollisimman varhain piileviin etäpesäkkeisiin. Tavallisesti annetaan 3 kuuria ennen leikkausta. Tätä hoitoa kutsutaan neoadjuvanttihoidoksi. Solunsalpaajahoitoa voidaan antaa myös yhtä aikaa sädehoidon kanssa, jolloin se voi tehostaa sädehoidon vaikutusta.

Leikkauksen jälkeen annettava liitännäissolunsalpaajahoito hyödyttää osaa ei-pienisoluista keuhkosyöpää sairastavia potilaita. Sitä voidaan käyttää, jos potilas on toipunut hyvin leikkauksesta ja hoito päästään aloittamaan 4–8 viikon sisällä leikkauksesta. Leikkauksen jälkeen annettavan solunsalpaajahoidon tavoitteena on tuhota emokasvaimesta mahdollisesti muualle levinneet syöpäsolut.

Oireita hoitavaa solunsalpaajahoitoa voidaan käyttää myös levinneessä tai paikallishoidon jälkeen uusiutuneessa ei-pienisoluisessa keuhkosyövässä. Tällöin käytettynä solunsalpaajahoito hillitsee oireita ja hidastaa taudin etenemistä. Joskus hoito saattaa jopa pienentää kasvaimia. Solunsalpaajahoitoa annetaan yleensä 4-6 hoitoa 3-4 viikon välein.

Solunsalpaaja aiheuttaa usein haittoja, joista valtaosa menee ohi. Huono yleiskunto vähentää solunsalpaajahoidon tehoa, ja silloin myös haittavaikutuksia on enemmän.

Solunsalpaajahoito

Kohdennetut lääkkeet eli täsmälääkkeet

Keuhkosyövän hoidossa on tutkittu useita kohdennettuja lääkkeitä, ja niistä käytössä ovat gefitinibi, erlotinibi, afatinibi ja kritsotinibi. Näitä lääkkeitä käytetään nykyisten hoitosuositusten mukaan vain levinneen ei-pienisoluisen keuhkosyövän hoitoon. Kohdennettujen lääkkeiden käytön edellytyksenä on tietyn geneettisen tekijän muutokset kasvainkudoksessa. Täsmälääkkeillä voidaan saada huomattavasti pidempi tautivapaa aika kuin solunsalpaajilla.

Immunologisia hoitoja on alettu käyttää levinneen ei-pienisoluisen keuhkosyövän hoitoon. Vain osa potilaista hyötyy immunologisista hoidoista, joista voi tulla hankalia haittoja. Hoito perustuu siihen, että elimistön omia imusoluja eli lymfosyyttejä saadaan tappamaan syöpäsoluja. Immunologisten hoitojen potilasvalinta ja hoidon kesto eivät ole vielä vakiintuneet, mutta tutkimusten myötä hoitokäytännöt vakiintunevat.

Keuhkosyövän seuranta, uusiutuminen ja ennuste

Hoitojen aikana potilas tapaa lääkäriä seurantakäynneillä. Seurannassa pyritään helpottamaan hoitojen aiheuttamia haittoja ja seuraamaan potilaan mahdollisia oireita. Lisäksi tuetaan potilasta tupakoinnin lopettamisessa.

Leikkauksen jälkeen potilas käy ensimmäisen kahden vuoden ajan seurantakäynnillä 3-6 kuukauden välein. Sen jälkeen seurantakäyntien väli pidennetään vuoteen.

Noin puolet leikkauksella hoidetuista keuhkosyövistä uusiutuu. Valtaosa uusiutumista tulee ensimmäisen kahden vuoden sisällä hoidoista. Noin 70 prosenttia kaikkien keuhkosyöpien uusiutumista on kauempana elimistössä olevia etäpesäkkeitä, joihin ei ole parantavaa hoitoa.

Levinneen keuhkosyövän hoidon tavoitteena on oireiden lievittyminen ja elinajan pidentyminen. Solunsalpaajahoitojen jälkeen tautivapaata aikaa on yleensä noin 4-6 kk, mutta osalla tauti etenee hoidosta huolimatta nopeasti.

Täsmälääkkeillä on saatu parempia tuloksia, ja tautivapaata aikaa voi olla 6-12 kuukautta, joskus pidempäänkin. Suurin osa potilaista saa ainakin yhden solunsalpaajahoitosarjan. Taudin edetessä voidaan harkita toista solunsalpaajahoitoa, mikäli potilaan kunto pysyy kohtuullisen hyvänä.

Keuhkosyövän ennusteeseen vaikuttavat sairauden levinneisyysaste, potilaan ikä ja sukupuoli sekä yleisoireiden esiintyminen (laihtuminen) ennen hoitoa. Keuhkosyöpää sairastavien naisten ennuste on jonkin verran parempi kuin miesten. Tämä johtuu siitä, että naisilla esiintyy vähemmän pienisoluisia keuhkosyöpiä, joiden ennuste on huonoin. Keskushermostossa, luustossa tai maksassa olevat etäpesäkkeet huonontavat ennustetta.

Ennusteet vaihtelevat paljon, eikä tyypillistä ennustetta voi sanoa. Paikallinen ei-pienisoluinen keuhkosyöpä voidaan hoitaa parantavasti leikkauksella. Jos ei-pienisoluinen syöpäkasvain on poistettu kokonaan leikkauksella, yli puolet potilaista elää pitempään kuin viisi vuotta.

Levinneen ei-pienisoluisen keuhkosyövän ennuste on kuitenkin edelleen huono. Näistä potilaista vain 10–15 prosenttia on elossa viiden vuoden kuluttua. Pienisoluisen syövän ennuste on huonompi kuin ei-pienisoluisen. Vain alle 2 prosenttia pienisoluista syöpää sairastavista on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista.

 

Lähteet

Knuuttila A. Keuhkosyöpä. Lääkärin tietokannat/Lääkärin käsikirja, päivitetty 27.3.2013 [online]. Helsinki. Kustannus Oy Duodecim.

Keuhkosyöpä. Käypä hoito -suositus. Helsinki: Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksen ja Suomen onkologiayhdistyksen asettama työryhmä, 2008.

Mali P, Wigren T, Salo JA. Keuhkosyöpä. Kirjassa: Joensuu H, Roberts PJ, Kellokumpu-Lehtinen P-L, Jyrkkiö S, Kouri M, Teppo L, toim. Syöpätaudit. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2013, s. 368–387.

Artikkelin asiasisällön on tarkistanut keuhkosairauksien erikoislääkäri Eeva-Maija Nieminen.