Haimasyöpä

Haimasyöpä syntyy, kun haimakudoksen terveet solut muuttuvat pahanlaatuisiksi. Haimasyöpä on vakava tauti, joka on tuntemattomasta syystä yleistymässä. Suomessa todetaan vuosittain yli 1000 uutta haimasyöpää.

Haimasyöpä syntyy, kun haimakudoksen terveet solut muuttuvat pahanlaatuisiksi. Haimasyöpä on vakava tauti, joka on tuntemattomasta syystä yleistymässä. Suomessa todetaan vuosittain yli 1000 uutta haimasyöpää.

Haimasyövän esiintyvyys (Nordcan) (pdf)

Haimasyöpä on iäkkäiden ihmisten sairaus, ja sitä esiintyy eniten 70-vuotiailla. Joskus sitä löydetään myös nuorilta.

Haima on noin 15 cm pitkä, laihan päärynän muotoinen elin. Se sijaitsee mahalaukun takana ohutsuolen mutkassa. Haiman leveää oikeanpuoleista osaa kutsutaan pääksi (caput), välissä on keskiosa (corpus), ja kapeaa vasemmanpuoleista osaa kutsutaan hännäksi (cauda).

Haimalla on kaksi tehtävää: Se tuottaa ensinnäkin ruoansulatuksessa tarvittavia entsyymejä ja toiseksi hormoneja, kuten insuliinia, jotka säätelevät ruoan käyttöä ja varastointia elimistössä.

Valtaosa kaikista haimasyövistä alkaa osasta, joka tuottaa ruoansulatuksessa tarvittavat entsyymit. Tällaista rauhasepiteelialkuista syöpää kutsutaan adenokarsinoomaksi. Haimasyövän harvinainen muoto on neuroendokriiniset kasvaimet (neuroendocrine tumour NET), ja sen yksi alamuoto on nimeltään saarekesolusyöpä. Saarekesolusyöpä alkaa haiman hormonituotannosta vastaavasta osasta eli endokriinisestä osasta.

Haimasyövistä noin kolme prosenttia on neuroendokriinistä alkuperää. NET-kasvaimet ovat luonteeltaan hyvin erilaisia kuin haiman adenokarsinooma.

Aiheuttajat

Haimasyövän syntyyn vaikuttavia tekijöitä ei tunneta. Miesten tupakoinnilla, kroonisella haimatulehduksella, ruokavaliolla ja diabeteksella on epäilty olevan yhteys syövän syntyyn.

Mikä aiheuttaa syöpää?

Syövän ehkäisy (Ilman syöpää)

Haimasyöpä

Oireet

Haimasyövän oireet muistuttavat monen muun sairauden oireita, eikä niitä aina ole alkuvaiheessa. Tavallisimmat oireet ovat laihtuminen, ylävatsakipu, selkäkipu ja ihon kellastuminen. Myös suolen toiminta usein muuttuu. Sen seurauksena voi esiintyä ripulia ja pahoinvointia, joskus myös oksentelua.

Epämääräisten oireiden takia haimasyöpä löytyy usein valitettavan myöhään. Lisäksi haimasyöpä on vaikea havaita, koska haima on piilossa muiden elinten takana ja syövällä on tilaa kasvaa. Mahalaukku, ohutsuoli, sappitiehyet, sappirakko, maksa ja perna ympäröivät haimaa.

Pidemmälle edenneen haimasyövän oireita voivat olla myös haima- ja laskimotulehdukset, maksan suurentuminen tai diabetes.

Haimasyövän toteaminen ja tutkimukset

Jos potilaalla epäillään haimasyöpää, tutkimustapoja on useita. Yleensä kasvainta etsitään ultraääni- eli kaikututkimuksen avulla, tietokonetomografialla (TT) tai magneettikuvauksella. Nämä tutkimukset ovat kivuttomia. Niiden avulla saadaan usein myös käsitys siitä, miten laajalle syöpä on levinnyt.

Haimassa olevasta epäilyttävästä muutoksesta saatetaan ottaa neulalla näyte vatsanpeitteiden läpi tietokonetomografian tai kaikututkimuksen aikana. Näyte voidaan ottaa myös tähystyksessä ECRP-tutkimuksen yhteydessä.

ERCP-tutkimuksessa (endoskooppinen retrogradinen kolangiopankreatografia) taipuisa lasikuituoptinen tähystin ohjataan suun ja nielun kautta mahalaukkuun ja sieltä edelleen ohutsuoleen. Tämän putken läpi tutkija ruiskuttaa varjoainetta ja näkee tutkittavan alueen, esimerkiksi haima- ja sappitiehyet. Endoskooppiseen tutkimukseen on mahdollista liittää myös ultraäänitutkimus. Usein samassa yhteydessä pistetään muovi- tai metalliverkkostentti tukkeutuneiden sappiteiden avaamiseksi.

Haimasyöpää voidaan etsiä myös PTC-testin (perkutaaninen transhepaattinen kolangiografia) avulla. Tätä tutkimustapaa käytetään yleensä silloin, jos ERCP ei onnistu. Tässä kokeessa työnnetään ohut neula oikean kyljen läpi maksaan, ja neulan kautta ruiskutetaan varjoainetta sappitiehyisiin. Röntgenkuvauksessa selviää, löytyykö alueelta tiehyitä tukkivia ylimääräisiä kudoksia. PTC-toimenpide tehdään useimmiten tukkeutuneiden sappiteiden tutkimiseksi röntgenvarjoaineella ja sappiteiden avaamiseksi stentillä.

Harvemmin käytetään myös muita kuvantamismenetelmiä, kuten PET-TT-kuvausta.

Haimasyöpää epäiltäessä voidaan tutkia verinäytteestä merkkiaine CA 19-9, jota osa haimasyöpäsoluista erittää. Sitä näkyy kuitenkin vain noin 80 prosentilla haimasyöpäpotilaista.
Näistä tutkimusmenetelmistä huolimatta voi käydä niin, että haimasyöpä diagnosoidaan vasta leikkauksessa. Leikkauksessa kirurgi tutkii haiman ja sen läheiset kudokset. Samalla voidaan saada käsitys kasvaimen levinneisyydestä.

Syövän toteaminen ja tutkimukset

Haimasyövän luokittelu

Haimasyövän hoidon valinta ja potilaan ennuste riippuvat kasvaimen levinneisyydestä ja potilaan yleiskunnosta. Levinneisyys ilmaistaan TNM-luokituksen tai levinneisyysluokittelun avulla. TNM-luokituksessa T (tumor) kuvaa kasvaimen tunkeutumista ympäristöönsä, N (node) leviämistä läheisiin imusolmukkeisiin ja M (metastasis) mahdollisia etäpesäkkeitä. Imusolmukkeet ovat pieniä pavunkaltaisia suodattimia, joiden läpi imuneste virtaa.

Valtaosa haimasyövistä on jo ehtinyt levitä haiman ulkopuolelle, kun ne huomataan. Myös etäpesäkkeet ovat yleisiä. Haimasyöpä pyrkii leviämään imusolmukkeiden lisäksi maksaan, keuhkoihin, vatsakalvoon ja lisämunuaisiin.

Emokasvain:

TX Emokasvainta ei pystytä luokittelemaan.
T0 Ei viitteitä emokasvaimesta.
Tis Carsinoma in situ (syövän esiaste).
T1 Kasvain on rajoittunut haimaan, ja sen läpimitta on korkeintaan 2 cm.
T2 Kasvain on rajoittunut haimaan, ja sen läpimitta on yli 2 cm.
T3 Kasvain tunkeutuu haiman ulkopuolisiin lähikudoksiin, mutta ei keliakarunkoon eikä ylempään suolilievevaltimoon.
T4 Kasvain tunkeutuu keliakarunkoon tai ylempään suolilievevaltimoon.

Alueelliset imusolmukkeet:

NX Imusolmukkeiden tilaa ei pystytä luokittelemaan.
NO Ei kasvainkudosta alueellisissa imusolmukkeissa.
N1 Kasvainkudosta alueellisissa imusolmukkeissa.

Kauempana olevat etäpesäkkeet:

M0 Ei etäpesäkkeitä kauempana.
M1 Etäpesäkkeitä kauempana.

 

Levinneisyysluokitus

Aste 0 TisN0M0
Aste IA T1N0M0
Aste IB T3N0M0
Aste IIA T3N0M0
Aste IIB T1–3N1M0
 Aste III T4N0–1M0
Aste IV T1–4N0–1M1

Syövän vaiheet, erilaistuminen ja levinneisyys

Haimasyövän hoito

Leikkaus on ainoa hoitomuoto, jolla on mahdollista parantaa haimasyöpä. Pysyvään paranemiseen pyrkivä leikkaus on mahdollinen, jos syöpä ei ole lähettänyt etäpesäkkeitä tai kasvanut ympäröiviin verisuoniin tai elimiin.

Jos paikallisesti edennyttä haimasyöpää ei voida leikata, sen hoito aloitetaan yleensä solunsalpaajalla ja tilanne arvioidaan muutaman kuukauden kuluttua. Joskus solunsalpaajahoitoon yhdistetään sädehoitoa, jolloin kyseessä on niin sanottu kemosädehoito. Jos kasvain reagoi hoitoon eli pienenee hyvin, leikkausmahdollisuudet voidaan arvioida uudelleen. Tarvittaessa solunsalpaajahoitoa voidaan jatkaa myös leikkauksen jälkeen.

Myös pelkkää sädehoitoa voidaan käyttää, jos paikallista syöpää ei voida leikata.

Syöpähoidot

Leikkaus

Haimasyöpä leikataan aina, jos se on mahdollista. Pysyvään paranemiseen tähtäävä leikkaus tehdään, jos kasvain ei ole lähettänyt etäpesäkkeitä. Leviäminen paikallisiin imusolmukkeisiin ei yleensä estä laajaa leikkausta. Ongelmallista on, että vain 10 – 15 prosentille potilaista voidaan tehdä niin laaja leikkaus, jossa kaikki syöpäkudos saadaan poistettua.

Haimasyövän leikkaushoito on mutkikasta. Siksi käytössä on useita menetelmiä, joista valitaan kulloinkin tilanteeseen soveltuva. Yleisimmässä ns. Whipplen leikkauksessa poistetaan haiman kasvainta kantava osa, pohjukaissuoli, puolet mahalaukusta ja osa sappiteistä sekä läheiset imusolmukkeet. Osa haimasta säästyy, minkä ansiosta haima voi edelleen tuottaa riittävästi ruoansulatukseen tarvittavia nesteitä ja insuliinia.

Koko haiman poisto eroaa edellisestä siinä, että siinä poistetaan myös perna ja imusolmukkeet laajasti. Koska haima poistetaan kokonaan, potilaalle kehittyy insuliinihoitoa vaativa diabetes.

Kolmannessa leikkausmenetelmässä poistetaan haiman keskiosa ja häntä. Myös sen yhteydessä joudutaan poistamaan perna.

Laajaan, pysyvään paranemiseen tähtäävään leikkaukseen yhdistetään nykyisin leikkauksenjälkeistä solunsalpaajahoitoa, niin kutsuttu liitännäishoito. Sen avulla varmistetaan, että kaikki syöpäsolut on saatu varmasti tuhottua.

Oireita hoitava leikkaus on mahdollinen, jos haimasyöpä on levinnyt eikä sitä voida poistaa. Joskus syöpä tukkii sappitiehyet siten, että sappi patoutuu sappirakkoon. Tällöin tukos voidaan ohittaa ja ohjata sappi kulkemaan ohutsuoleen.

Jos syöpä tukkii ruoan kulkua mahalaukusta eteenpäin, tukos voidaan ohittaa tekemällä yhdysaukko (anastomoosi) mahalaukusta ohutsuoleen, jolloin potilas voi jatkaa ravinnon nauttimista suun kautta.

Syöpäleikkaus

Sädehoito

Haimasyövän sädehoitoa hankaloittaa se, että haiman ympärillä olevat elimet vaurioituvat helposti. Haimasyöpä ei ole myöskään erityisen sädeherkkä, joten sen hoitamisen tarvitaan suuria sädeannoksia. Hoito suunnitellaan tarkasti tietokonetutkimuksen avulla.

Sädehoitoa käytetään lähinnä silloin, jos syöpä on paikallinen ja kasvainta yritetään pienentää niin, että sen voisi leikata. Hoito kestää noin viisi viikkoa.
Kemosädehoito. Sädehoitoa voidaan käyttää myös yhdessä solunsalpaajien kanssa, jolloin puhutaan kemosädehoidosta. Tavallisinta on yhdistää sädehoitoon gemsitabiinia tai fluorourasiilia, esimerkiksi tablettilääke kapesitabiinina.

Oireiden hoitamisen sädehoidolla. Joskus sädehoitoa käytetään lievittämään etäpesäkkeiden aiheuttamia oireita, ja silloin myös lyhyempi hoito saattaa riittää.

Sädehoito

Solunsalpaajat

Solunsalpaajat ovat syöpäsolujen tuhoamiseen tarkoitettuja lääkeaineita. Niitä voidaan antaa tabletteina tai tiputuksena suoraan suoneen. Solunsalpaajahoito ei valitettavasti paranna levinnyttä haimasyöpää, mutta se voi lievittää sairauden aiheuttamia oireita. Lisäksi se pidentää elinaikaa jonkin verran.

Solunsalpaajia käytetään, jos haimasyöpää ei voi leikata. Kaikille tehoavaa lääkettä tai lääkeyhdistelmää ei kuitenkaan vielä ole, joten uusia hoitomuotoja tutkitaan parhaillaan.

Gemsitabiini on yleisimmin haimasyövän hoidossa käytetty solunsalpaaja. Se on yleensä hyvin siedetty lääke, joka aiheuttaa vain vähän haittavaikutuksia. Joskus käytetään myös fluorourasiilia. Hyväkuntoisille potilaille voidaan harkita yhdistelmäsolunsalpaajahoitoa, jossa käytetään gemsitabiinin ohella jotakin toista solunsalpaajaa tai useita solunsalpaajia (mm. nab-paklitakselia, oksaliplatiinia, sisplatiinia, kapesitabiinia). Nykytietämyksen mukaan tehokkain hoito on Folfirinox, jossa yhdistetään fluorourasiili, oksaliplatiini, irinotekaani ja kalsiumfolinaatti. Yhdistelmähoidot ovat selvästi rankempia kuin pelkkä gemsitabiinihoito, ja siksi niitä suositellaan vain hyväkuntoisille ja nuorille. Myös stentti aiheuttaa jonkun verran rajoituksia yhdistelmähoitovalinnalle.

Solunsalpaajat

Muut lääkkeet

Solunsalpaajat tehoavat huonosti levinneeseen haimasyöpään, joten uusia biologisia lääkeaineita on tutkittu paljon. Uusista lääkkeistä on käytössä erlotinibi, jota voidaan käyttää yhdessä gemsitabiinin kanssa levinneen haimasyövän ensilinjan hoitona, mutta muut lääkkeet ovat vasta tutkimusvaiheessa.

Haiman saarekesolusyöpä

Oireet

Saarekesolusyövän ensioireita ovat yleensä ylävatsakivut, pahoinvointi, jatkuva väsymys, heikkous ja äkillinen painonnousu. Näiden oireiden takia on syytä hakeutua lääkäriin.

Niin sanotut toiminnalliset saarekesolusyövät aiheuttavat oireita sen mukaan, mitä hormoneja ne erittävät. Insulinooma aiheuttaa esimerkiksi hypoglykemiaa (josta syntyy neuroglykopeensiä ja sympaattisen hermoston oireita) ja gastrinooma toistuvia haavaumia ja pitkäkestoista ripulia.

Haiman saarekesolusyövän toteaminen ja tutkimukset

Koska saarekesolusyövän oireet ovat yleisluonteisia, sairauden toteaminen voi vaatia monenlaisia tutkimuksia. Usein käytetään samoja tutkimusmenetelmiä kuin muiden haimasyöpien yhteydessä.

Haiman verisuonituksen tarkasteleminen voi myös olla hyödyllistä, koska kasvaimen verisuonitus poikkeaa usein normaalikudoksesta. Haiman verisuonituksia voidaan tarkastella röntgentutkimuksella, jossa verisuoniin ruiskutetaan varjoainetta. Virtsa- ja verikokeista tutkitaan elimistön hormonipitoisuuksia.

Insulinooman diagnoosi perustuu 72 tunnin paastokokeessa todettuun, epätarkoituksenmukaisesti kohonneeseen seerumin insuliinipitoisuuteen. Gastrinooman diagnostiikassa puolestaan pyritään osoittamaan gastriinin epätarkoituksenmukainen liikaeritys, ja diagnostiikka voidaan varmistaa laboratoriotutkimuksissa ns. sekretiinikokeella.

Syövän toteaminen ja tutkimukset

Haiman saarekesolusyövän luokittelu

Saarekesolusyöpä voidaan jakaa toiminnalliseen ja ei-toiminnalliseen syöpään. Toiminnallisessa syövässä saarekesolujen hormonituotanto kiihtyy ja solut tuottavat ylimääräisiä hormoneja. Ei-toiminnallisessa syövässä hormonituotanto säilyy normaalina.

Toiminnallisia saarekesolusyöpiä on useita tyyppejä, ja ne nimetään niiden erittämien hormonien mukaan. Tavallisimmat ovat insulinooma ja gastrinooma.

Insulinooma tuottaa liikaa insuliini-nimistä hormonia. Insuliini säätelee elimistön hiilihydraattien eli sokeriyhdisteiden aineenvaihduntaa ja muuttaa veren sokerin elimistön energiaksi. Jos insuliinia erittyy liikaa, veren sokeripitoisuus pienenee ja sokeria varastoituu kudoksiin. Veren matalaa sokeripitoisuutta kutsutaan hypoglykemiaksi. Sen oireita ovat tajunnanhäiriöt, näköhäiriöt, keskittymiskyvyn puute, kouristukset, nälän tunne ja hikoilu.

Gastrinoomassa kasvain tuottaa suuria määriä gastriini-nimistä hormonia. Gastriini moninkertaistaa mahahappojen tuotannon, ja mahan limakalvo haavautuu tästä syystä helposti.

Muut saarekesolusyöpätyypit voivat esiintyä haimassa, ohutsuolessa tai mahalaukussa. Sellaisia ovat esimerkiksi glukagonooma, somatostatinooma, vipooma ja karsinoidikasvain. Kasvaimet voivat sekoittaa elimistön hormonitasapainon ja aiheuttaa monenlaisia oireita.

Saarekesolusyövän levinneisyys luokitellaan kolmeen ryhmään:

1. Yhdessä haiman osassa ilmenevä saarekesolusyöpä

2. Useassa osassa haimaa ilmenevä saarekesolusyöpä

3. Haiman läheisiin imusolmukkeisiin tai muualle elimistöön levinnyt saarekesolusyöpä

Syövän vaiheet, erilaistuminen ja levinneisyys

Haiman saarekesolusyövän hoito

Haiman saarekesolusyöpää voidaan hoitaa leikkauksella, solunsalpaajilla ja hormonihoidolla.

Saarekesolusyövän hoito määräytyy syövän levinneisyysasteen, syöpätyypin ja potilaan yleiskunnon perusteella. Gastrinoomatyyppistä saarekesolusyöpää voidaan hoitaa leikkauksen lisäksi myös muun muassa katkaisemalla haimaa säätelevä hermo tai tukkimalla maksavaltimo.

Insulinoomatyyppisen saarekesolusyövän hoidossa käytetään leikkauksen ohella solunsalpaaja- ja hormonihoitoa. Oireita lievitetään lääkkeillä. Maksaan johtava valtimo voidaan myös tukkia, ja näin estää syöpäsolujen kasvu maksassa. Muiden saarekesolusyöpien hoitolinjat ovat samansuuntaisia.

Syöpähoidot

Leikkaus

Leikkaus on saarekesolusyövän yleisin hoitomuoto. Lääkäri saattaa poistaa syövän leikkauksella, jossa poistetaan samalla suurin osa haimasta tai jopa koko haima sekä läheiset imusolmukkeet. Gastrinooman vuoksi on joskus poistettava myös haavautunut mahalaukku.

Syöpäleikkaus

Solunsalpaajat

Solunsalpaajat ovat syöpäsolujen tuhoamiseen tarkoitettuja lääkeaineita. Niitä voidaan antaa tabletteina tai tiputuksena suoraan suoneen. Solunsalpaajahoito ei valitettavasti paranna levinnyttä haimasyöpää, mutta se voi lievittää sairauden aiheuttamia oireita. Lisäksi se pidentää joka kolmannen tai joka neljännen potilaan elinaikaa.

Solunsalpaajia käytetään niiden haimasyöpien hoitoon, joita ei voi leikata. Kaikille tehoavaa lääkettä tai lääkeyhdistelmää ei kuitenkaan vielä ole, joten uusia hoitomuotoja tutkitaan parhaillaan. Doksorubisiini ja streptotsosiini ovat tavallisimmin haimasyövän hoidossa käytettyjä solunsalpaajia.

Uusiutuneen syövän hoito: Uusiutunutta syöpää hoidetaan tavallisesti lääkehoidoilla.

Solunsalpaajat

Muut lääkkeet

Biologisia lääkkeitä eli niin kutsuttaja täsmälääkkeitä on tutkittu syövän hoidon yhteydessä paljon. Haiman neuroendokriinisten syöpien hoidossa käytetään esimerkiksi everolimuusia, oktreotidiä ja sunitinibia. Lääkehoito valitaan syöpätyypin ja syövän levinneisyysasteen mukaan. Lääkehoidolla estetään pahanlaatuisten syöpäsolujen kasvua ja lievitetään kasvaimesta aiheutuvia oireita.

Seuranta, uusiutuminen ja ennuste

Haimasyöpäpotilaiden seuranta on yksilöllistä. Seurannan tiheys määräytyy sen mukaan, mitä hoitoja on käytetty ja minkälainen on potilaan yleiskunto. Syövän poistavan leikkauksen ja mahdollisen liitännäishoidon jälkeen potilaita yleensä seurataan viiden vuoden ajan.

Haimasyövän ennuste riippuu paljon siitä, onko kasvain saatu poistettua kokonaan leikkauksessa vai ei. Jos kasvain on saatu poistettua, yli puolet potilaista elää pidempään kuin vuoden ja neljännes yli kolme vuotta. Jos leikkausta ei ole tehty, vain joka kymmenes potilas elää pidempään kuin vuoden. Huono ennuste johtuu siitä, että valtaosa haimasyöpäpotilaista on kovin iäkkäitä ja tauti tunnistetaan yleensä vasta, kun se on jo levinnyt laajalle.

Saarekesolusyövän ennuste on paljon parempi kuin tavallisen haimasyövän. Toimimatonta saarekesolusyöpää sairastavista 75 prosenttia on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista ja puolet vielä kymmenen vuoden kuluttua. Saarekesolusyöpä voi uusiutua. Syöpä voi uusia haimassa tai muualla elimistössä.

Valtaosa saarekesolusyövistä on hyvänlaatuisia eli hyvin erilaistuneita. Insulinoomat ovat yleensä hyvänlaatuisia, ja syöpä voidaan parantaa leikkauksella. Pahanlaatuisen ja etäpesäkkeisen insulinooman ennuste on huono, ja nämä potilaat elävät keskimäärin kaksi vuotta diagnoosin jälkeen.

Myös gastrinoomat ovat yleensä hyvänlaatuisia, ja moni elää kymmenen vuotta diagnoosin jälkeen. Pahanlaatuisen ja maksaan etäpesäkkeitä lähettäneen gastrinooman ennuste on huonompi. Näistä potilaista joka toinen on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista.

 

Lähteet

Salmela PI, Tarkkanen M, Arola J, Haglund C. Ruoansulatuskanavan ja haiman neuroendokriiniset kasvaimet. Kirjassa: Joensuu H, Roberts PJ, Kellokumpu-Lehtinen P-L, Jyrkkiö S, Kouri M, Teppo L, toim. Syöpätaudit. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2013, s. 512–29.

Roberts PJ, Sand J, Ristamäki R. Haimasyöpä. Kirjassa: Joensuu H, Roberts PJ, Kellokumpu-Lehtinen P-L, Jyrkkiö S, Kouri M, Teppo L, toim. Syöpätaudit. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2013, s. 440–56.

Artikkelin on tarkistanut dosentti, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Pia Österlund.