Siirry suoraan sisältöön

”Miten omalle lapselle voi kertoa syövästä?”

Kuvaaja: Nina Kaverinen

Marja Airola sairastui syöpään ja opetteli kävelemään uudestaan yhden kevään aikana

Punatukkainen Marja Airola, 55, istuu muhkeassa nojatuolissa ja kertoo rauhallisella äänellä kokemuksistaan. Välillä Airola remahtaa nauruun. Sitten hän vakavoituu, katsahtaa tyttäreensä Elviiraan, 18, ja suuntaa sanansa suoraan hänelle.

”Silloin, kun kerroin, että minulta lähtee hiukset, sinä aloit itkeä.”

Pienessä keinutuolissa istuva Elviira Suokas nyökkää.

”Niin, syövästä tuli silloin jotenkin niin jokapäiväistä, se oli näkyvillä koko ajan. Ei sinusta aikaisemmin nähnyt, että olit sairas.”

Kaksikolla on takanaan raskaita vuosia. Tammikuussa 2012 Marja Airola löysi rinnastaan patin.

”Minulla oli silloin isot rinnat ja ne välillä tunkivat kaarituen alta ulos. Olin yksin työhuoneessani ja aloin korjata rintaa paikalleen, kun käteen osui kananmunan kokoinen pahkura. En ollut huomannut sitä aiemmin ollenkaan”, Airola kertaa nyt, kolme vuotta tapahtumien jälkeen.

Tutkimukset paljastivat, että pahkura oli rintasyöpä. Kasvain leikattiin pois, mutta se ei riittänyt. Koko rinta piti poistaa. Airola päätyi pitkään leikkaukseen, jossa hänelle tehtiin uusi rinta vatsakielekkeestä.

”Leikkaus kesti yli 10 tuntia! En tiedä, olisinko suostunut siihen, että korjausleikkaus tehdään, jos olisin tiennyt, mitä siitä oikein seuraa. Toipuminen oli todella hurjaa. En pystynyt yskimään tai nauramaan. Kaksi kuukautta täytyi pitää korsettia yötä päivää.”

Tyttären jaksaminen huolestutti

Kun Airola sai rintasyöpädiagnoosin, hän kysyi lääkäriltä ensimmäisenä, miten syövästä voi kertoa teini-ikäiselle lapselle. Silloin 15-vuotiaan tyttären suhtautuminen sairauteen huolestutti äitiä.

”Juuri kun kaikki ulkonäköön liittyvä ja naiseksi kasvaminen on nuorelle tärkeää, niin äidiltä viedään rinta ja hiukset. Tuntui se aika karulta kertoa.”

Lääkäri käski Airolaa sanomaan, että kasvain hoidetaan leikkauksella. Airola ei aluksi käyttänyt syöpä-sanaa ollenkaan, kun kertoi asiasta tyttärelleen.

”En halunnut tarpeettomasti Elviiraa huolestuttaa, kun kerran aioin henkiin jäädä.”

Asiasta keskusteltiin kuitenkin avoimesti. Nyt jälkeenpäin Elviira Suokas sanoo, että äidin energiasta myös hän sai apua.

”Olihan äidin rintasyöpä järkyttävä uutinen. Mutta aika hyvin se lopulta sujui, kun äiti oli kuitenkin jollain lailla positiivinen ja vahva. Siitä sai itsekin voimaa.”

Jotenkin syöpädiagnoosi nuoreen naisenalkuun kuitenkin vaikutti, sillä jo ennestään hoikka Suokas alkoi laihtua.

”Minulle tuli syömisen jälkeen aina tosi huono olo. En osannut heti ajatella, että pahaolo voisi johtua äidin sairastumisesta.”

Apua nuori sai koulun terveydenhoitajalta, joka ymmärsi etsiä syytä laihtumiselle laajemmin.

”Terveydenhoitaja oli niin ihana, että otti Elviiran vastaan vielä kesälomallakin. Eikä hän hoitajan luona lopulta montaa kertaa käynyt, kun tilanne alkoi jo selvitä”, Marja-äiti sanoo.

Kuulohermokasvain kaiken päälle

Ja aivan kuin rintasyöpädiagnoosi, korjausleikkaus ja hiusten lähtö eivät olisi Airolalle yksin riittäneet. Kesken sytostaattihoitojen päästä löytyi kuulohermokasvain, joka painoi aivoja pahasti. Kasvain oli hyvänlaatuinen, mutta se vaikutti silti Airolan kuuloon ja tasapainoon.

Sytostaattihoidot jouduttiin keskeyttämään, ja kuulohermokasvain leikattiin kiireellä pois.

”Minulta meni lopullisesti toisesta korvasta kuulo. Piti opetella rollaattorilla kävelemään uudestaan. Päässä oleva kasvain tuntui lopulta hurjemmalta kuin rintasyöpä.”

Miten ihmisen mieli kestää kaiken kerralla?

”Yllättävän hyvin”, Airola sanoo. ”Minulla on paljon ystäviä, jotka olivat koko ajan mukana ja sitten tietysti Elviira. Niin se vain on, että niillä mennään, mitä on annettu.”

”Terveys on ykkösarvo”

Parin vuoden takaiset sairastumiset ovat muuttaneet Airolan suhtautumista työhön ja terveyteen.

Hän työskentelee uravalmentajana koulutus- ja valmennusalan yrityksessä. Vaikka hän pitää työstään, menee oma hyvinvointi nykyisin edelle.

”Ennen rintasyöpää saatoin tehdä hirveän pitkiä työpäiviä ja jotenkin omistautua sille työlle todella paljon. Nyt ajattelen, että jos minua väsyttää enkä jaksa enää, niin en tee. Terveys on ykkösarvo. Parantumisen aikana ymmärsin myös, että kukaan muu ei voi saada minua kuntoutumaan. Minun pitää tehdä se itse.”

Rintasyövän ja kuulohermokasvaimen jälkeen Airola ei kuitenkaan halunnut jäädä kotiin turhaan lepäilemään. Hänelle tuli jonkinlainen uudistumisen tarve.

”Aloin miettiä, mihin minä oikein lopulta pystynkään.”

Airola aloitti työnohjaajakoulutuksen omien töidensä ohella. Nyt hän tekee vapaaehtoistyötä syöpäyhdistyksessä ja auttaa esimerkiksi muita rintasyöpäpotilaita miettimään omaa työtilannettaan ja jaksamistaan.

”Kohtaan työssäni vajaakuntoisia ihmisiä. Ymmärrän sen, kuinka peloissaan ihminen voi olla, että onko minusta työntekijäksi syövän jälkeen. Sitä samaa itsekin silloin mietin.”

 

Teksti: Maija Luotonen