Virkistyskurssit

Syöpäyhdistykset järjestävät virkistyslomia syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen, syöpään sairastuneille lapsille ja nuorille sekä lapsiperheille, joissa aikuinen on sairastunut syöpään. Myös kurkku- ja suusyöpäpotilaille on omia virkistyslomia.

Virkistyslomia järjestetään eläke- ja työikäisille syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen sekä lapsiperheille, joissa aikuinen on sairastunut syöpään.

Lomat toteutetaan yhteistyössä Hyvinvointilomat ry:n kanssa, ja STEA rahoittaa niitä. Lomalaisten valinnoissa noudatetaan Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) ohjeita. Lomalle voi hakea korkeintaan joka toinen vuosi. Maksun omavastuuosuus on 100–125 euroa henkilöä kohti. Perhelomilla aikuisen omavastuu on 125 euroa, ja alle 16-vuotiaiden loma tuetaan täysin. Majoitus on kahden hengen huoneissa ja perhelomilla perhehuoneissa.

Kaikilla lomilla on täysihoito ja niihin sisältyy aamiainen, lounas ja päivällinen. Päivittäin on kaksi ohjattua ohjelmaa (paitsi tulo- ja lähtöpäivinä). Lomaohjelma voi sisältää esimerkiksi liikkumista luonnossa, hyvinvointiluentoja, vesijumppaa, tietovisailuja, yhteisiä illanviettoja ja yleistä virkistystä. Lomaohjelma on tarkoituksella väljä, jotta lomalaisille jää aikaa virkistäytyä myös omatoimisesti. Perhelomiin sisältyy kaksi kahden tunnin ohjattua lastenhoitoa 3–6-vuotiaille lapsille. Lomilla ei ole ohjattuja keskusteluja syövästä tai syöpäkuntoutuksesta.

Maksun omavastuuosuus on 110–125 € / hlö. Perhelomilla aikuisen omavastuu on 125 € ja alle 16-vuotiaiden lasten loma tuetaan täysin. Matkakuluja ei korvata. Majoitus on kahden hengen huoneissa ja perhelomilla perhehuoneissa.

Kaikki lomat ovat täysihoitoja. Lomaohjelma voi sisältää esimerkiksi liikkumista luonnossa, hyvinvointiluentoja, vesijumppa, tietovisailua, yhteistä illanviettoa ja yleistä virkistystä. Lomat eivät sisällä ohjattuja vertaiskeskusteluja tai syöpäkuntoutusta.

Lomalle voi hakea täyttämällä Hyvinvointilomat ry:n sivuilta (www.hyvinvointilomat.fi) sähköinen hakulomake kohdasta Hae lomalle. Voit myös tulostaa hakemuksen osoitteesta www.syopapotilaat.fi (Lomaviikot) tai tilata hakukaavakkeen sähköpostitse osoitteesta potilaat@syopapotilaat.fi tai puhelimitse 044 053 3211. Lomaviikkojen hakuajat päättyvät noin kolme
kuukautta ennen lomaviikon alkua.

Hakemukset palautetaan osoitteeseen Hyvinvointilomat ry, Haapaniemenkatu
14, 00530 Helsinki.

Hyvinvointilomat ry käsittelee hakemukset ja tekee päätökset lomalle valittavista henkilöistä sekä lähettää heille tarvittavat lisätiedot noin kaksi viikkoa hakuajan päättymisen jälkeen. Hakijoiden suuren määrän vuoksi kielteisistä päätöksistä ei ilmoiteta hakijoille.

Lomia koskevia lisätietoja saa numerosta 010 830 3400 (ma–pe klo 9–12).

2017 virkistyskurssit ja lomaviikot

12.–17.2.2017 Imatran kylpylä, Imatra
Eläkeikäisten loma
Lomaohjelma on LOTUssa.
Haku on auki 17.9.–18.12.2016.

2.–7.5.2017 Lomakeskus Huhmari, Polvijärvi
Eläkeikäisten loma
Lomaohjelma on LOTUssa.
Haku on auki 4.12.2016–1.2.2017.

15.–20.5.2017 Lautsian lomakeskus, Hauho
Eläkeikäisten loma
Lomaohjelma on LOTUssa.
Haku on auki 14.12.2016–14.2.2017.

12.–17.6.2017 Tanhuvaaran urheiluopisto, Savonlinna
Lapsiperheiden loma
Lomaohjelma on LOTUssa.
Haku on auki 14.1.–14.3.2017.

4.–9.9.2017 Kylpylähotelli Päiväkumpu, Karjalohja
Keski-ikäisten loma
Lomaohjelma on LOTUssa.
Haku on auki 7.4.–6.6.2017.

2.–7.10.2017 Lomakeskus Huhmari, Polvijärvi
Eläkeikäisten loma
Lomaohjelma on LOTUssa.
Haku on auki 6.5.–4.7.2017.

 

SYÖVÄN SAIRASTANEIDEN LASTEN, NUORTEN JA HEIDÄN PERHEIDENSÄ VIRKISTYSLOMAT

Sylva ry järjestää yhteistyössä Hyvinvointilomat ry:n ja Maaseudun Terveysja Lomahuolto ry:n kanssa tuettuja lomia koululaisten talvi-, kesä-, syys- ja joululomien aikana. Lomat toteutetaan STEAn ja Sylvan tuella. Perheet maksavat itse vain matkakulunsa ja lomapaikan maksullisen lastenhoidon, jos sitä on saatavilla.

Vuonna 2016 lomalla olleet perheet eivät ole oikeutettuja lomatukeen vuonna 2017. Etusijalla ovat perheet, jotka eivät ole ennen olleet tuetulla lomalla.

Lomat on tarkoitettu alle 18-vuotiaiden syöpäsairaiden lasten ja nuorten perheille. Lomalle pääseminen ei edellytä Sylvan jäsenyyttä. Lomaan sisältyy majoitus, lomaohjelma ja täysihoito (aamiainen, lounas, päivällinen ja lomapaikasta riippuen myös iltapala).

Hakuohjeet ja mahdolliset muutokset lomakohteisiin ja hakuaikoihin saa osoitteesta www.sylva.fi tai tiedustelemalla puhelimitse puh. 09 135 6866.
Hakemukset palautetaan osoitteeseen Sylva ry, Jaakonkatu 3 B 3, 00100 Helsinki.

TALVILOMAT

27.2.–4.3.2017 Ikaalisten Kylpylä, Ikaalinen
Hakuaika päättyy 29.11.2016.

6.–11.3.2017 Vuokatin Urheiluopisto, Sotkamo
Hakuaika päättyy 6.12.2016.

 

KESÄLOMA

2.7.–7.7.2017 Yyterin Kylpylähotelli, Yyteri
Voimaa vertaisuudesta, omatoimiset lapsiperheet
Hakuaika päättyy 31.3.2017.

 

SYYSLOMA

15.–20.10.2017 Liikuntakeskus Pajulahti, Nastola
Hakuaika päättyy 22.6.2017.

 

JOULULOMA

22.–27.12.2017 Kuortaneen Urheiluopisto, Kuortane
Voimaa vertaisuudesta, omatoimiset lapsiperheet
Hakuaika päättyy 22.9.2017.

KURKKU- JA SUUSYÖPÄPOTILAIDEN VIRKISTYSLOMAVIIKOT

Suomen Kurkku- ja Suusyöpäyhdistys ry järjestää Mikkelissä (Ristiinassa),
Kyyrönkaidan kurssikeskuksessa kaksi erillistä virkistyslomaviikkoa.

15.–20.5.2017 Talkoo-, virkistys- ja ulkoiluviikko
Hakuaika päättyy 15.4.2017.

28.8.–2.9.2017 Talkoo-, virkistys- ja ulkoiluviikko
Hakuaika päättyy 15.7.2017.

Ajankohdat vahvistetaan alkuvuodesta 2017. Niistä ilmoitetaan verkkosivuilla le-invalidit.fi, jäsenlehdessä sekä Syöpäjärjestöjen tapahtumakalenterissa.
Lomaviikolla kunnostetaan ulkoilualueita, pelataan pihapelejä ja vietetään lomaa sekä tavataan vertaisia.