Mies katsoo parvekkeen ikkunasta. Omat kasvot heijastuvat lasiin.

Krooninen syöpä

Aina syöpää ei voida parantaa pysyvästi, mutta taudin leviäminen saadaan pysähtymään tai hidastumaan. Tällöin syöpä muuttuu krooniseksi. Krooninen syöpä voi edetä hyvin hitaasti tai pysyä muuttumattomana.


Kroonisen syövän kanssa eläminen

Parantumatonta syöpää sairastava voi elää oikealla lääkityksellä ja seurannalla syövän kanssa vuosia, jopa vuosikymmeniä. Hoitojen kehityttyä tietyistä syövistä on yhä useammin tullut kroonisia eli sairastuneet voivat elää pitkään syövän kanssa. Tällaisia syöpiä ovat esimerkiksi keuhkosyöpä, munasarjasyöpä, tietyt leukemiat ja lymfoomat. Myös uusiutunut rintasyöpä tai eturauhassyöpä voi muuttua krooniseksi syöväksi.

Krooninen syöpä voi olla joko remissiossa eli pysyä muuttumattomana tai kasvaa hitaasti. Joissain syövissä, kuten munasarjasyövässä, on tyypillistä sykli, jossa syöpä kasvaa, kutistuu ja stabiloituu aina uudelleen.


Kroonisen syövän hoito

Kroonisia syöpiä hoidetaan monilla eri tavoilla. Hoidoilla pyritään lieventämään syövän aiheuttamia oireita ja toisaalta estämään syövän leviäminen. Kroonisen syövän hoito riippuu syövän tyypistä. Usein se pidetään kurissa sytostaattien, hormonihoitojen tai muiden syöpälääkkeiden, kuten täsmälääkkeiden, avulla.

Levinnyttä kroonista syöpää sairastava voi tarvita myös sädehoitoa.
Levinnyttä syöpää sairastavan kohdalla on hyvin tärkeä punnita huolellisesti hoidon aiheuttamat hyödyt ja haitat, koska hoito on usein pitkäaikaista ja levinnyt syöpä saattaa aiheuttaa yleiskunnon laskua. Hoidon tavoitteena ei ole hävittää kasvaimia vaan pysäyttää taudin eteneminen ja lievittää oireita. Sairautta seurataan tavallisesti 3–6 kuukauden välein.

Kroonisen syövän kanssa eläminen voi tuntua henkisesti raskaalta, koska on mahdotonta tietää, kuinka kauan hoidot tehoavat. Voit tarvita psykososiaalista tukea uuteen elämäntilanteeseen sopeutumisessa sekä tukea kuntoutumisessa ja arkeen palaamissa.

Kroonista syöpää sairastava voi kärsiä syöpäkivusta, väsymyksestä, pahoinvoinnista sekä monesti hoitojen aiheuttamista haittavaikutuksista. Kroonista syöpää sairastava pystyy kuitenkin tavallisesti elämään normaalia elämää. Jos syöpä etenee, tarvitaan saattohoitoa.

Sinua voisi myös kiinnostaa

Potilaan tarina | 2018

Kun syöpä ei parane

Syöpä on monelle suomalaiselle krooninen tauti: parantumaton, mutta pitkäänkin kurissa pysyvä. Näin on käynyt myös turkulaiselle Pertti Sundqvistille, joka korostaa, että kroonisen syövän kanssa voi kuitenkin elää hyvää elämää.

Lue artikkeli
Potilaan tarina | 2015

Syöpä voi myös rikastuttaa elämää

Espanjassa asuvan Mustosen pariskunnan elämässä syöpäsairaudet eivät ole pelkästään iso, musta mörkö, vaan ne ovat tuoneet tullessaan myös hyviä ystäviä.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2023

Liikunta palautti ilon ja voimat

Teki tiukkaa palata sairauden jälkeen kuntosalille, kun voimat olivat olemattomat. Mutta sitkeä liikkuminen palautti Reijo Rantalan työkunnon ja toi mahtavan fiiliksen.

Lue artikkeli