Siirry suoraan sisältöön
Tukea

Vahvaa läsnäoloa myös etäältä

20.05.2020
Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen palliatiivisen sairaanhoitajan Monika Kolppasen mielestä hänen työnsä ei ole niin raskasta kuin ihmiset luulevat.  Voiman lähteitä ovat myönteisyys, asioiden palastelu ja rehellisyys.

Monika Kolppanen on työskennellyt pitkään, jo yli 16 vuotta syöpään sairastuneiden ja heidän perheidensä parissa, usein kotioloissa.

Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen palliatiivisena sairaanhoitajana hän aloitti työt vuoden 2004 alussa, 36-vuotiaana.

Nyt Kolppanen, arvostettu, pidetty ja valtakunnallisesti palkittu hoitotyön ammattilainen, on 52-vuotias.

“Näin ehkä menee eläkeikään”, hän naurahtaa.

Kommentti on ehdollinen, koska Kolppanen tietää hyvin kuinka yllätyksellistä elämä on.

Pohjanmaa edelläkävijä

Työstään Kolppanen todella pitää. Hän myös tiedostaa syvästi sen, kuinka merkityksellistä hänen työnsä on monille: niin sairastuneelle kuin läheisille.

Alueellisesti ja kolmannen sektorin, yhdistystoiminnan, näkökulmasta Pohjanmaa on edelläkävijä.

“Tiedossani ei ole muita syöpäyhdistyksiä, jotka tarjoaisivat vastaavia palliatiivisen sairaanhoitajan palveluja kuin Pohjanmaan yhdistys. On harvinaista, että kolmas sektori on näin vahva toimija julkisen hoidon rinnalla. Rahoitus on pääosin hyväntekeväisyyttä.”

Yhdistyksen alueella palliatiivisia sairaanhoitajia on kolme.

“Minä työskentelen pääasiassa Kokkolan kantakaupungissa ja Kruunupyyssä, mutta tarvittaessa myös muissa keskipohjalaiskunnissa. Kollegani, jonka työnkuva on vastaava kuin omani, alue ulottuu Maalahdesta Kristiinankaupunkiin. Pietarsaaren seudulla toimivan hoitajan työnkuva on hieman toisenlainen.”

Pohjanmaalla palliatiivista syöpähoitoa on kehitetty ahkerasti jo vuosia.

“Esimerkiksi Kokkolassa palliatiivista hoitoa on edistetty pitkään siitä kiinnostuneiden lääkäreiden ja hoitajien johdolla. Koska palveluita on ollut, ihmiset ovat arvostaneet niitä, olleet niistä kiitollisia ja myös halunneet niiden kehittyvän, myös saattohoidon”, Kolppanen kokee.

Ikuinen optimisti

Hoitaja Monika Kolppasesta tuli, koska ihmiset ja kädentaidot ovat motivoineet häntä aina enemmän kuin ”pänttääminen”.

“Olen ollut lapsesta asti ”aikaisin syntynyt”. Liikuin jo tuolloin paljon naapurin mummojen ja pappojen seurassa. Tykkään ihmisistä ja ongelmien ratkaisemisesta. Tavoitteeni on etsiä hyvää vaikeassa tilanteessa. Olen ikuinen optimisti.”

Palliatiiviseksi sairaanhoitajaksi Kolppanen erikoistui Vaasassa.

“Sitä ennen työskentelin hoitokeskuksessa Kruunupyyssä, missä paljon hoidin kuolevia. Erikoistumalla halusin heille lisää jotakin hyvää, auttaa heitä enemmän.”

Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan hoitamista, kun parantavan hoidon ei enää katsota johtavan toivottuun tulokseen.

Etsin yhdessä potilaan kanssa voimia ja parempaa oloa.

“Työni ei ole niin raskasta kuin ihmiset luulevat. Asiakkaiden kanssa on hyvä olla, ja vuosien varrella huumorikin on kehittynyt ”pahaksi”: toisinaan myös se keventää ilmapiiriä.”

Hoitajana Kolppanen keskittyy myönteiseen.

“Etsin yhdessä potilaan kanssa voimia ja parempaa oloa: sitä, mitä ihminen kulloinkin osaa tehdä ja pystyy tekemään. Kaikesta muusta asiakas on muutoinkin riittävän tietoinen.”

“Asioita otan käsittelyyn osissa, tilanteen mukaan: joskus olen ajatellut etukäteen, että puhumme vaikkapa saattohoidosta, mutta tilanteessa olenkin havainnut, että ei, ei sittenkään tänään. Tarvittaessa sanon suoraan, ettei tule väärinymmärryksiä. Sitten asia on sanottu ja siitä jatketaan.”

Ei yhden show

Hoitaminen ei ole koskaan yhden show: Kolppasella on laaja työyhteisö, jossa yhteistyö sujuu.

Kotikäyntiasiakkaiden ja omaisten lisäksi se muodostuu yhdistyksen työntekijöistä ja vapaaehtoisista, kotisairaalan potilaista ja työntekijöistä sekä keskussairaalan syöpä- ja palliatiivisen poliklinikan sekä vastaavien osastojen potilaista ja henkilökunnasta.

“Myös psykiatrisen osaamisen olisi järkevää täydentää kokonaisuutta. Toisaalta tärkeintä on kuunnella ihmistä ja uskoa sitä, mitä hän sanoo. Ei se sen monimutkaisempaa ole.”

Aikaa on annettava ahdistukselle, etenkin omaisten.

“Kuuntelen ja olen läsnä – en vilkuile kelloa tai puhelinta. Palaan myös asioihin, mikä vahvistaa luottamusta. Opiskelijaohjausta vältän, sillä minun on mahdotonta tietää päivän todellista kulkua, ja lisäksi monet potilaat eivät halua yksittäisiä tuntemattomia luokseen. Toisinaan luennoin työstäni tai teen opiskelijaohjausta suunnitellusti yksittäisenä päivänä.”

Sairaanhoitotahojen ohella potilaat ja omaiset voivat ottaa suoraan yhteyttä Kolppaseen.

“Usein omaisille on tärkeää keskustella kanssani, puolueettomasti.”

Toimisto kulkee mukana

Monika Kolppasen tärkeimmät työvälineet ovat puhelin, paperinen kierrekalenteri, kannettava tietokone, henkilöauto, joka on paitsi kulkuneuvo, tarvittaessa myös toimisto, sekä laukullinen hoitotarvikkeita.

Läppärin avulla hän tilastoi sekä kirjaa potilasohjelmaan. Usein työpäivä alkaa toimistotöillä oman kodin keittiön pöydän ääressä, jos aamun ohjelmassa ei ole verinäytteiden ottoa ja niiden toimittamista laboratorioon.

“Asiakkaani ja omaiset tietävät tämän, joten usein aamuisin he, jotka haluavat keskustella, laittavat viestiä ja pyytävät soittamaan. Yhteyttä otan aina heti, kun voin: kiireellinen kotikäynti järjestyy yleensä viimeistään kahden tunnin sisällä yhteydenotosta.”

Paperikalenterin merkinnät ovat tietoturvallisia: vain Kolppanen osaa tulkita niitä. Hoitolaukku on pieni ja kompakti: se sisältää välineistöä lähinnä akuuttiongelmia varten sekä näytteen ottoon. Sisältöä Kolppanen täydentää sairaalassa viedessään näytteitä. Samalla hän usein piipahtaa poliklinikoilla ja osastoilla.

“Potilailla on yleensä hoitotarvikkeet ja lääkkeet kotonaan. Käyntini ovat ilmaisia, kalliit kuuluvat kotisairaalatoimintaan.”

Työaikoja Kolppasella ei ole, mutta hän pyrkii pitäytymään virka-ajassa kello 8–16.

“Suunnittelen päivää kohti 3–4 kotikäyntiä. Ne voivat olla tuki- ja seurantakäyntejä tai lääkkeenjakoa. Perushoitoa, kuten pesuja, teen harvoin, koska aika ei riitä. Suunnitelma voi kuitenkin muuttua monta kertaa päivänkin aikana.”

Potilaat ovat aikuisia, sillä Kolppasen vastuualueen lasten syöpähoito on keskitetty Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan Kokkolassa sekä Oulun yliopistosairaalaan.

“Monet ovat kuitenkin lapsiperheellisiä. Siten otan lapsetkin huomioon ja autan myös heitä: pyrin siihen, että lapset ovat mukana todellisuudessa. Usein se, että lapset saavat osallistua, auttaa heitä.”

Potilaita Kolppasella on koko ajan 25–30. Kotikäyntejä kertyy vuosittain 400–500.

“Potilasmääräni ei ehkä ole suuri, mutta työni keskeinen idea on, että minulla on hoitajana aikaa kaikille.”

Teksti: Anne Saarikettu
Kuva: Tomi Hirvinen

 

 

 

 

 

”Tykkään ihmisistä ja ongelmien ratkaisemisesta. Tavoitteeni on etsiä hyvää vaikeassa tilanteessa. Olen ikuinen optimisti.”

 

Syövän hoito

Syövän hoito jakautuu karkeasti kolmeen osa-alueeseen. Niistä jokainen sisältää huolellisen oire- ja kivunhoidon:

Parantava hoito.

Palliatiivinen hoito, jolloin keskitytään sairautta jarruttaviin hoitoihin sekä muihin asioihin, kuten antamaan apua ja tukea parantumattomasti sairaalle ja läheisille.

Saattohoidossa keskitytään ”hyvään kuolemaan”, ei elämän pitkittämiseen.