Siirry suoraan sisältöön
Potilaan polku

Uuden oppiminen on innostavaa

04.12.2020
Satu Rantalan työmatka Raisiosta Turkuun Heinikonkadun päiväkotiin oli sopivan mittainen pyöräilemiseen, jota hän rakastaa. Hän oli toiveammatissaan lastentarhanopettajana. Olikin haikeaa, kun sairastumisen ja hoitojen jälkeen paluuta päiväkodin arkeen ei enää ollut.

Kylmänä lokakuisena aamuna vähän seitsemän jälkeen Satu Rantala oli polkemassa Raision uimahallin viereistä mäkeä ylös, kun polkupyörän ketjut luiskahtivat irti ylämäessä.

”Tärähdys sai oikean käteni heilahtamaan, se jotenkin napsahti, ja tuli hirveä kipu.”

Lääkäri piti murtumaa ensin kaatumisesta johtuneena. Mutta Rantala ei ollut kaatunut. Murtumakaan ei alkanut hoidosta huolimatta luutua. Raision terveyskeskuslääkäri katsoi röntgenkuvia tarkemmin ja antoi pikalähetteen Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Siellä kirurgi lähetti kuvat katsottuaan lisätutkimuksiin.

”Kun kysyin, että voiko se olla mikään muu kuin syöpä, hän ei osannut kieltääkään. Pyörin siellä kaikenlaisissa laitteissa pari viikkoa. kunnes tuli diagnoosi: multippeli myelooma eli luuytimen syöpä”, Rantala kertoo.

Aluksi tauti hoidettiin remissioon, oireiden lieventymiseen vahvalla lääkekuurilla, josta Rantala ei muista juuri mitään. Pahoinvointia hän ei kokenut, mutta suuret kortisoniannokset aiheuttivat yliaktiivisuutta.

Tammikuussa 2013 olkapäähän tehtiin keinonivel ja käsivartta vahvistettiin titaanilla. Käden liikerata pieneni sen verran, että jatkaminen lastentarhanopettajana ei enää olisi ollut turvallista.
Elokuussa 2013 tehtiin kantasolusiirto. Se aiheutti monenlaista käänteishyljintää, josta pahin vaihe kesti noin vuoden.

”Ihoni kuoriutui ja hilseili pois. Se oli kauheaa aikaa käydä missään.”

Suoliston käänteishyljintä laihdutti 167-senttisen Satu Rantalan vain 52 kilon painoiseksi. Kun se oli saatu aisoihin, hän oli jo niin heikossa kunnossa, että mies osti perheeseen asuntoauton.

”Siinä on sänky, vessa ja jääkaappi. Ilman niitä en olisi voinut lähteä kotoa juuri minnekään.”

Mutta vähitellen kunto alkoi palautua.

Koulutuksen kautta uuteen ammattiin

 Vuonna 2015 Satu Rantala alkoi olla työkunnossa. Turun kaupunki tarjosi mahdollisuutta perehtyä työkavereiden ohjauksessa uuden SAP-henkilöstöjärjestelmän tukihenkilöksi. Järjestelmä kerää tietoja työntekijöiden osaamisesta, ja sen kautta hakeudutaan koulutukseen. Rantalan vastuualueeseen tulisi kuulumaan varhaiskasvatus ja ruotsinkielinen palvelualue. Hän innostui asiasta ja kouluttautui syksyn. Työaika oli aluksi normaalia lyhyempi ja pidentyi asteittain.

”Nyt olen kokopäivätöissä. Painoni on noussut jo vähän liikaakin. Keuhkojen vajaatoiminnan vuoksi kuljen hitaasti ja hengästyn kovasti ylämäissä tai portaissa.”

Jo ennen koronaa Rantala teki osan viikosta etänä kotona, kuten moni työkaverikin. Etätyö vähentää työpäivien kokonaisrasitusta.

Jaksamiseni on otettu huomioon hyvin

”Pieni kävely bussipysäkille aamuisin tuntuu edelleen raskaalta, vaikka toki harjoitus tekisi keuhkoille hyvää. Työ sinänsä ei rasita. Jaksamiseni on otettu huomioon niin hyvin, että välillä haluaisin muistuttaa olevani ihan aikuinen ja pystyvä ihminen. Asioilla on monta puolta”, Rantala lisää.

Hänen mielestään Suomen Syöpäpotilaat ry:n Minä, syöpä ja työ -hanke tuotti hyvät ohjeet siitä, miten kohdata töihin palaava toipilas. Työyhteisö on hyvin tärkeä, ja uuden oppiminen palkitsevaa. Aikaisemmassa työssään Rantala tottui olemaan asiantuntija. Nyt hän joutui ympäristöön, jossa oli aluksi aivan pihalla.

”Mutta perehdytys oli erittäin hyvää. Käyn myös kouluttamassa päiväkotien ja koulujen henkilökuntaa tämän sovelluksen käytössä. Ohjaaminen ja kouluttaminen ovat vahvuuksiani.”

Ukulele ja maisteriopinnot

Korona ajoi toimistotyöntekijät etätöihin koko kevääksi. Rantalat päättivät myös jättää laskematta pientä purjevenettään vesille. He olivat aiemmin purjehtineet Turun edustan saarille, joissa veneilijöillä on toimintaa, mutta vähäiset turvajärjestelyt epäilyttivät.

Ennen sairastumistaan Satu Rantala on ollut kova tekemään ja jaksamaan. Nyt voimia pitää säästää. Hän suunnittelee ehtivänsä päivän mittaan tehdä yhtä ja toista, mutta vain osa suunnitelmista toteutuu. Sen hyväksyminen ja siihen sopeutuminen vievät aikaa.

Vaikka hän pitää nykyisestä työstään, hän muistelee päiväkotiympäristöä kaipauksella. Hän tietää, että ei siellä enää pärjäisi, koska työ vaatii paljon voimaa käsiltä ja jaloilta. Kaksi pientä lastenlasta, pienet tytöt, muistuttavat, miten fyysistä lasten kanssa oleminen on. Heidän kanssaan leikkiessään ja askarrellessaan Rantala pystyy kuitenkin nauttimaan myös vanhasta ammattitaidostaan.

Hän aloitti keväällä ukuleleopinnot nettikurssilla ja syksyllä ryhmäopetuksessa.

”Olen pitkään haaveillut soittavani kitaraa tai jotain muuta iltanuotioilla. Ukulelessa on opettelemista, se tekee hyvää hienomotoriikalle ja keskittymiselle.”

Kesäyliopistossa Rantala aloitti myös työ- ja organisaatiopsykologian opinnot ja jatkaa niitä maisteriopintoina Turun yliopistossa.

Yksi haave on vielä toteutumatta: Hän koki tunteikkaan hetken katsellessaan bussin ikkunasta pyöräileviä nuoria.

” Ajattelin, että nauttikaa kun voitte! Minäkin haluaisin tuntea tuulen hiuksissani. Mutta en jaksa enää pyöräillä töihin. Jos hankin sähköpyörän, haave voi vielä toteutua, kypärä päässä.”

 

Teksti Tiina Pelkonen
Kuva Tomi Westerholm