Siirry suoraan sisältöön
Tukea

Kohtaaminen on taideterapian ydin

28.01.2021
Turvallinen läsnäolon kokemus sallivassa tilassa saa aikaan merkityksen kokemuksia, luonnehtii ryhmätaideterapeutti Tommi Ojala.

Tommi Ojala on lähtöisin estetiikkaa arvostavasta perheestä.
”Meillä  kauneus on mennyt järjen edelle. Olen jo lapsena saanut kokea paljon teatteria, tanssia ja kuvallista kauneutta. Taide on olut minulla aina tärkeää ja normaalia arjen toimintaa.”

Taideterapiassa syövän herättämiä tunteita käsitellään keskustelun lisäksi kuvallisen ilmaisun kautta. Itseilmaisuun virittäydytään aisteja, tunteita ja ajatuksia herättelevillä harjoitteilla.
”Pyrimme siihen, että kuntoutumisen voimavarat löytyvät jokaisesta itsestä”, Tommi Ojala kertoo.

”Asiakkaiden kanssa yhdessä jaettujen terapiatapaamisten kautta saan kokea täyden elämän hetkiä.”

”Taide on meille välttämätön ilmaisun kanava. Taide antaa mahdollisuuden hengittää ulos ja antaa uuden puhtaan ilman tulla sisään”, Tommi Ojala kuvailee taiteen vaikutuksia.

Hetki – on aina uusi. Elämä on aina uusi.

Tommi Ojala maalaa ainoastaan työssään.

”Joskus teen taidetta yhdessä asiakkaan kanssa. Kuvan tekeminen auttaa pääsemään lähelle asiakkaan kokemuksia.”

Tommi Ojala ottaa asiakkaita vastaa Satakunnan Syöpäyhdistyksen tiloissa Porissa tai nyt korona-aikana kohtaamiset voivat olla myös etätapaamisia. Taideterapia on kuulunut yhdistyksen toimintaan jo seitsemän vuotta. Se on maksutonta kuntoutujille ja läheisille.