Siirry suoraan sisältöön

”Haluni elää on kova”

25.06.2020
”Okei, siinä se sitten oli”, helsinkiläinen Tuula Heikkilä, 62, ajatteli kesäkuussa 2014.

Tuula Heikkilä oli saanut seulontamammografian jälkeen kutsun uusintatutkimukseen. Graduksen III ärhäkän rintasyövän takia tehtiin rinnan osapoisto elokuussa 2014. Syöpä oli levinnyt yhteen kainalon imusolmukkeeseen, ja kainalo tyhjennettiin imusolmukkeista.

Syksy oli tavattoman pitkä ja sateinen – tai ainakin siltä tuntui. Kuusi solunsalpaaja- eli sytostaattihoitoa olivat ohi parahiksi uudenvuodenaattona.

”Ei minulla ole ketään täällä kotona. Yksin itseäni passasin silloinkin. Olin niin väsyksissä sytostaattien takia, että en välillä ollut saada itseäni sohvalta mikrolle. Ruokahalua ei ollut, ja juominenkin oli vaikeata. Pidin nestelistaa, jotta joisin tarpeeksi.”

”Jossakin vaiheessa valkosoluarvot olivat niin alhaalla, että pakotin itseni juoksemaan pimeässä rappuja, jotta arvot nousisivat.”

Heikkilä kertoo, että naapuri kävi joskus kaupassa hänen puolestaan, ja muualla asuvat kolme sisarta ja sisarenpoika auttoivat myös.

Toinen sairaus paljastui hoitojen aikana

Elämä ei pysähdy syöpädiagnoosiin.

Tuula Heikkilän kohdalla sen voi ironisesti tulkita tarkoittavan sitä, että hänellä todettiin toinenkin sairaus, mikä sytostaattien lisäksi selitti voimakasta uupumusta. Lisäkilpirauhasen liikatoiminnan, hyperparatyreoosin, hoitomuoto on leikkaus. Se tehtiin, kun hän oli sytostaattien jälkeen käynyt 25 kertaa sädehoidossa ja toipunut siitäkin. Hyperparatyreoosi oli jo heikentänyt luustoa.

Heikkilä työskentelee terveydenhoitajana Helsingin kaupungin palveluksessa, ja töihin hän palasi kahdeksan kuukauden sairausloman jälkeen, aluksi osa-aikaisesti. Talous ei huolettanut pitkän sairausloman aikana, koska hänellä oli onnekseen vakuutus vakavan sairauden varalta.

On turha potkia tutkainta vastaan

Heikkilän mielestä on turha potkia tutkainta vastaan. Elämässä tulee se, mikä tulee.

”Minulla on kristillinen elämänkatsomus. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Paljon huonomminkin olisi voinut käydä. Onni on esimerkiksi saada hoidot Suomessa. Jalostaako sairastaminen ketään, sitä en tiedä”, Heikkilä sanoo.

”En ole kovasti miettinyt, miksi sain syövän. Se on mielestäni turhaa, sillä vastausta ei saa.”

Vaikuttava tekijä on ainakin osaltaan saattanut olla hormonikorvaushoito, jota Heikkilä käytti voimakkaisiin vaihdevuosioireisiin. Ne palasivat entistä kauheampina korvaushoidon lopettamisen jälkeen – etenkin kun Heikkilä sai hormonireseptoripositiiviseen rintasyöpäänsä antiestrogeenilääkityksen.

”En ole kuuteen vuoteen nukkunut kokonaista yötä. Herään kahden tunnin välein hikoilun takia. Hikoilen muutenkin helposti. Töissä on välillä vähäisen unen ja hikoilun takia raskasta.”

Unettomuuden ja hikoilun lisäksi Heikkilää vaivaa käden turpoaminen. Kainalon imusolmukkeiden poistosta aiheutuva vaiva tuli puolentoista vuoden kuluttua leikkauksesta. Käsivarsi paisui, ja sormet olivat kuin nakit.

”Joudun käyttämään painehihaa ja -käsinettä öisin. Päivällä töissä en voi niitä käyttää.”

Sairaudesta on tullut osa elämänhistoriaa

Kesäkuumallakin Heikkilä usein pyöräilee yhdeksän kilometriä suuntaansa töihin. Jälkihien takia sinne vain pitää ehtiä ajoissa siistiytymään.

Rintasyöpäleikkauksesta tuli viisi vuotta elokuussa 2019. Sairaudesta on Heikkilän mukaan tullut osa omaa elämänhistoriaa.

”Periaatteessa sairaus on voitettu mutta onhan uusimisen mahdollisuus aina takaraivossa. Haluni elää on kuitenkin kova. Kunnioitan sairauden ansiosta elämää enemmän kuin aiemmin. On nautittava hetkestä – sivuoireista huolimatta. Jos ja kun pääsee eläkkeelle, saa ottaa univelkoja kunnolla takaisin.”

 

Teksti: Leena Huovila

Kuva: Eeva Anundi