Syöpä-lehti
2022

Albaniassa rintasyöpäluvut ovat alhaisimpia Euroopassa  

Donjeta Zeqa johtaa Albanian ainoaa syöpäjärjestöä, rintasyöpäyhdistys Europa Donna Albaniaa. Vaikka Albanian rintasyöpäluvut ovat tilastojen mukaan Euroopan alhaisimpia on Zeqalla vielä paljon töitä, jotta rintasyöpäpotilaat saavat saman aseman kuin Suomessa. Albanian syöpätilastot eivät välttämättä kerro totuutta, tilaistoinnissa on vielä paljon kehitettävää.

Tapaamme Donjeta Zeqan kanssa Tiranan keskustassa. Aurinko paistaa Albaniassa 300 päivänä vuodessa ja niin nytkin marraskuun alussa.

Kolmekymppinen Donjeta Zeqa on ammatiltaan journalisti, mutta myös Europa Donna Albanian presidentti ja hän käyttää paljon ajastaan rintasyöpään liittyvien asioiden kehittämiseksi.

”Kiinnostus työhön syöpäpotilaiden hyväksi alkoi jo silloin, kun ensin tätini sairastui rintasyöpään ja muutamaa vuotta myöhemmin myös äitini sai kuulla saman diagnoosin.” 

Läheisten sairastuminen ja omat kokemukset potilaan läheisenä kannustivat Donjeta Zeqaa työskentelemään rintasyöpäpotilaiden hyväksi. Myös äidin ja tädin esimerkki tuoda rintasyöpä näkyväksi motivoi häntä mukaan tärkeään työhön. 

”He ovat kumpikin vahvoja naisia ja ovat tuoneet rintasyöpään liittyviä asioita omalla äänellään esiin yhteiskunnassa.”

Rintasyöpä Albaniassa

Suomen ulkoministeriön verkkosivulla kerrotaan, että Albanian julkisen terveydenhuollon laatu ei ole länsimaisella tasolla ja sairaaloiden varustelutaso on matala.

”Meillä on pulaa lääkäreistä. Useat vastavalmistuneet lääkärit lähtevät muualle Eurooppaan töihin, koska lääkärien palkat ovat huomattavasti suuremmat siellä kuin Albaniassa”, Zeqa selittää tilannetta. 

Albaniassa syöpähoidot on keskitetty Tiranaan Äiti Teresan yliopistosairaalakeskukseen.

”Muualla maassa asuville syöpäpotilaille tämä on kallista ja hankalaa”, Zega kertoo kokemuksensa kautta.
Hänenkin äitinsä tuli kotikaupungistaan Tiranaan syöpähoitoihin. Donjeta Zeqa oli jo silloin yliopisto-opiskelijana pääkaupungissa ja pystyi käymään äidin luona sairaalassa päivittäin.

Vuonna 2021 rintasyöpään sairastui tilastojen mukaan 714 naista. Edellisenä vuonna diagnooseja oli vähemmän.

”Näihin lukuihin saattaa vaikuttaa pandemian aikana diagnosoimatta jääneet syövät. Kaikki eivät  ehkä uskaltaneet lähteä lääkäriin koronapelon takia”, Zeqa toteaa.  

WHO:n Euroopan alueella rintasyöpää esiintyy huomattavasti enemmän kuin Albaniassa, ja albanialaisten naisten rintasyövän ilmaantuvuus on pienempi kuin muissa Kaakkois-Euroopan maissa. Rintasyövästä selvitään Albaniassakin entistä paremmin. Kuolleisuusluvut ovat pienoisessa laskussa.

Tilastot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, tilastointi ei Albaniassa ole samalla tasolla kuin Suomessa. Tilastoinnin suhteen on vielä paljon kehittämistä.

Rintasyöpäseulonta  

“Olemme organisaationa jatkuvasti korottaneet ääntämme organisoidun rintasyöpäseulonnan puolesta. Vielä siitä ei ole päätöksiä. Kutsumme tyttöjä ja naisia tapaamisiin, kerromme asiasta ja tarjoamme naisille ​ilmaisia ​​mammografiatutkimuksia yhteistyökumppaneidemme kanssa. Tarve mammografiatutkimuksille ovat varmasti suurempi kuin pystymme tarjoamaan.”

 

Albanian ainoa syöpäjärjestö 

”Olen johtanut seitsemän vuotta Europa Donna Albanian organisaatiota. Yritämme yhdessä tiimini kanssa olla tukemassa syövästä kärsineitä tyttöjä ja naisia. Lobbaamme rintasyöpään liittyviä asioita eteenpäin.”

Europa Donna Albania on osa ”Europa Donna-yhteisöä, joka on eurooppalainen voittoa tavoittelematon rintasyöpäpotilaiden hyväksi toimiva organisaatio. Myös Syöpäjärjestöjen Rintasyöpäyhdistys Europa Donna Finland kuuluu samaan verkostoon. 

”Meillä ei ole toimintaan paljonkaan varoja, mutta meillä on laajat ja toimivat verkostot moniin eri suuntiin. Taloudellista tukea saamme jonkin verran lääkeyrityksiltä ja paikallisilta tukijoilta pienistä projekteista”, kertoo Zeqa. Yhdistyksen taloudellisen tilanteen takia hän joutuu tekemään myös journalistin töitä.

Albaniassa ei ole muita syöpäjärjestöjä kuin Europa Donna. Yhdistystoimintaa ei koeta tärkeäksi ja se on monille vierasta.
” Tällaisiin organisaatioihin ei täällä luoteta. Mieluummin annetaan tukea suoraan tutulle ihmiselle”, Donjeta Zeqa kertoo. 

Think Pink Europe 

Vaaleanpunainen lokakuu on ollut Albaniassa perinne jo vuosia. 

”Meidän Roosa nauha -kampanjamme tehtävänä on ensisijaisesti kertoa rintasyövästä. Järjestämme paljon erilaisia tapahtumia, mutta varoja emme pysty keräämään. Kukaan ei ostaisi esimerkiksi rusetteja, sillä se on useimmille albanialaisille taloudellisesti mahdotonta.
Olemme olleet osa Think Pink Eurooppaa jo kolmen vuoden ajan, ja järjestämme täällä Albaniassa myös ”Race for the Cure”-tapahtuman.”

Race for the Cure on Euroopan suurin naisten terveyttä tukeva urheilutapahtuma. Lokakuun aikana eri puolilla Eurooppaa järjestetään juoksu- ja kävelytapahtumia, joiden avulla organisaatiot ja sairaalat voivat kerätä varoja ja jakaa tietoa.

”Race for the Cure Albanian yhteydessä meillä on myös hiusten lahjoitustoimintaa  ja monia muita aktiviteetteja.”

”Rintasyöpäpotilaana oleminen Albaniassa ei ole kovin helppoa. Se ei ole samanlaista kuin Suomessa, Ruotsissa tai Saksassa, mutta voima ja elämänhalu on sama kuin jokaisella naisella missä tahansa Euroopassa tai kaikkialla maailmassa.” 

Albania on vielä monessa asiassa jäljessä muusta Euroopasta, mutta kehitystä tapahtuu.

”Haasteista huolimatta rintasyöpää sairastavilla naisilla Albaniassa on valtavasti voimaa ja he ovat sankarittaria. Saan heiltä paljon tukea ja yritän muuttaa sen mahdollisimman hyödylliseksi työksi auttaakseni heitä ja edustaakseni heitä hyvin”, Donjata Zeqa sanoo painokkaasti.  

 

 Teksti ja kuva: Anu Kytölä